Siis, kun ajattelen, vaikka ei pitäs. Ei se ajattelemisella parane... melkeinpä pahenee vain. Ei pysty unohtamaan, jos koko ajan kelaa mielessään asioita. Miksi ei vois olla vaan turta? Silleen kevyen lobotomian läpi käynyt?

Herra Facebook on kadonnut saarelleen... Ei ole kuulunut eikä näkynyt. Mä oon vajoamassa omaan synkkyyteeni. Noinko tarpeeksi hän sai kotikaupungistaan ettei viitsi enää edes kirjautua naamakirjaan. Mokoma mulkku! Ole siellä sitten, vääränkielisten seassa, jos siellä on kerta parempi olla.

Mulla on ikävä sitä kaikkee! Naamakirja on hiljanen...puhelin on mykkä.... Kukaan ei puki, ei töni... orpoa, kylmää, yksinäistä. Välillä olen ihan kypsä koko mieheen. Olen poistamassa tyyppiä listoiltani ja mielestäni. Sitten taas perun kaiken, pyytelen ääneen anteeksi hetkellisiä mielenvikoja ja päätän kärsivällisesti odottaa hänen kirjautumistaan naamakirjaan.

Sitten mä istun naamakirjassa ja hakkaan Update- nappulaa... Mä valvon ja odotan ja sitten tuun kuitenkin pettymään, kun hän ei kirjotakkaan minulle, vaan valitsee jonkun toisen listaltaan.

Surullista...............  Kävelläkkö vain pois? Olisiko se helpompaa?